tiistai 6. toukokuuta 2014

Omaperäinen lattia

Sitä saa mitä tilaa... voisi joku laulaa näin. Lupasin kertoa teille pihakeittiömme lattiasta. Yleensähän Olottaren malleihin tulee koivuvanerilattia, mutta näin silmissäni koko ajan vanhanajan lankkulattian. Viimemetreillä siis lattiamateriaali vaihdettiin, mutta se toi myös omia haasteitaan matkaan. Sillä lattiaa ei voinut ennalta käsitellä. No melkein sen lankkulattian sain, kun tilalle tuli mäntyponttilautalattia, toivottavasti ilmaisu meni oikein, mutta se siis käsiteltiin asennuksen jälkeen ja kun lattian materiaali vaihdosta menin esittelemään, niin lupasin hoitaa itse sen toisen käsittelyn.

Tästä lähdettiin liikkeelle....


Ensimmäinen käsittelykierros menossa.


Lattian annettiin pari päivää kuivahtaa ja sitten minä tartuin sudin varteen. Puolessa välin lattian käsittelyä muistin joskus vannoneeni, etten ikinä enää lakkaa mitään. Muistikuvissani oli petsattu kirjoituspöytäprojekti, jonka pinnasta ei saanut tasaista tekemälläkän. Lattiaan levitettiin venelakkaa ja sitähän olisi pitänyt sutia ohuelti, mutta kun haluaa heti valmista, niin paksummalti kerralla... Johan sieltä sitten tuli kommentti; no ompas omaperäinen lattia.


Sellaista kelottunutta sävyä hain ja aika näyttää onnistuttiinko. Tarkoitus on jatkossa käsitellä myös terassi harmaaksi, ja tästä siis idea, että tulevaisuudessa terassin ja pihakeittiön lattian sävy eivät paljoa eroaisi toisistaan. 



Kuten huomaatte sähköjäkin on vedetty... siitäpä sitten lisää ensi kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti