Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lumo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lumo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. toukokuuta 2014

Olotar nousee

Tuskin ehdin aamulla tehdä blogipäivityksen terassista, kun sain puhelun, että Olottaremme on jo tulossa. Voi miten ihana uutinen! Ja sieltähän se saapui ja joitakin pysytyskuvia ehdittiin ikuistamaankin. Projekti on vielä kesken, sillä vaihdoin viimemetreillä lattiamateriaalin, ja se täytyy nyt käsitellä pariin kertaan paikan päällä. Siksi ovien edessä on vielä suoja. 


Joskus odottavan aika on pitkä, mutta nyt jo tiedän, että lattian vaihdos kannatti. Kuvia lattiasta tulee myöhemmin. Tässä kuitenkin vielä ne pystytyskuvat.

Pienelementtitoimitus mahdollistaa nopean runkopystytyksen. 
Pikkuikkunat tuovat sopivasti luonnonvaloa pihakeittiöön, ja toisaalta kokonsa puolesta ei tule "akvaario" tunnelmaa.

Töitä vielä siis riittää, ennen kuin kaikki on valmista. Ja malttamattomana odotan, että päästään vaiheeseen sisustus...

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kurkistus kevätmessujen satoon

Niin sitä tuli pyörähdettyä Helsingissä Kevätmessuilla. Tarjollahan oli yhtä sun toista niin piharakentajille kuin talon tai kesämökin rakentajille sekä myös vinkkejä kodin sisustamiseen. Keskityin messuilla tiiviisti pihapuoleen, koska se on nyt niin ajankohtaista täällä meillä kotona. Välttyä ei voinut kukkaloistolta ja erilaisia taimia, siemeniä jne. olisi ollut tarjolla pilvin pimein. Silmiä hiveli myös erilaiset istutusratkaisut.


Messuilta löytyi myös meidän tuleva pihakeittiö Olottaren Lumo, mutta se oli vain pienemmässä koossa. Sain muuten kuulla, että meidän pihakeittiön rakentaminen on jo aloitettu ja ensi viikolla se saaneen jo maalia pintaan; tuskin maltan odottaa...

Mielenkiintoinen tuttavuus oli KaVa valopylväs, joka luo uudenlaisen valaistuksen terassille. Valonlähteenä toimii led-profiili. Ja järeämpi malli Kiviriiheltä Stoneface puutarhatolppa.


Kivoja istutusideoita, ja etenkin tuo vaihtolavoista rakennettu puutarhurin pöytä...


Kiikku kukille tai yrteille, entäs tuo verkko kukkaistutuksille.. hmm.. Kivoja ideoita nämäkin!


Grilliä suurempaa ja pienempää, terassilämmitintä ja upeita ruosteisia tunnelmavaloja.


Ja messuiltahan löytyi roskakatoksia, kasvihuoneita, grillikatoksia, jne.


Ja kerrottakoon vielä, että kylpytynnyreitä, uima-altaita, ulkoporealtaita oli sitten sen miljoonaa sorttia. Tälläinen pieni yhden hengen palju oli kyllä aikasta söötti.


Mitä messuilta jäi sitten päällimmäiseksi mieleen? No tämä ihana Olottaren Varjo! Sen kun liittäisi Lumoon, ja Varjon alle palju, niin a´vot, johan olisi mukava kesää viettää terassilla.








torstai 20. helmikuuta 2014

Lumo lumosi

Kolin loma-asuntomessuilla kesäkuussa 2006 törmäsin ensimmäisen kerran Olottaren pihakeittiöön. Malli vaikutti todella mielenkiintoiselta ja jäi heti mieleeni.






Kuusi vuotta myöhemmin Olottaren pariskunta Jukka ja Anne Laasonen olivat esittelemässä Joensuussa pidetyillä Karjalan Messuilla ja tuoteperheen katostyyppinen ratkaisu Varjo ihastutti.



Ja eihän siitä sitten enää vierähtänyt kuin vuosi, kun alkoi meidän oman pihakeittiöprojektin suunnittelu saada vauhtia. Olottaren mallistosta päädyimme Lumoon.