maanantai 6. huhtikuuta 2015

Master bedroomin muodonmuutos

Blogissani on ollut pitkä hiljaiselo ja kirjottaja on melkein nukkunut talviunta. Kummasti, kun kevään ensimmäiset auringonsäteet tuovat valoa, niin alkaa inspiraatioita tulvimaan oikein hyökyaallon lailla.
Näin pitkillä pääsiäisvapailla päätin etten jää toimettomaksi ja kävelin rautakauppaan ostamaan vähän maalia. Pitkään olin jo ihan kirjaimellisesti inhonnut makuuhuoneen tipunkeltaisia tapettaja ja päätin, että nyt jos koskaan ne saavat väistyä.

Tässäpä ensin väläykset ennen ja jälkeen tilanteesta. Ja tähän projektiin todellakin hurahti se neljä päivää.




Muutokset joita tein: Katto on maalattu kahteen kertaan valkoisella superlateksilla. Seinien harmaa sävy on NCS S 2500-N. Sängyn päätyseinä on perusvalkoinen. Kaikki seinät on maalattu kahteen kertaan. Ajallisesti tämä otti noin 30 - 40 tuntia. Tapettien irrotus vei pari päivää. Oleellista oli hyvät työvälineet esim. katon maalauspensseliin kannattaa kiinnittää huomiota ettei harjaksia irtoa.



Tapetit irtosivat melko hyvin. Ensin mattoveitsellä irroitin tapetin irti seinästä listan reunaa pitkin. Kastelin seinän vuota kerrallaan sienellä ja irroitin tapatin ensimmäisen kerroksen. Sitten kastelin uudestaan ja se toinen kerros onkin vähän kuin voipaperia.


Projektin välivaihetta kittiä seinään, välillä hiontaa, välisiivousta ja taas maalausta.



Tämän illan ihailen kätteni jälkeä, sitten onkin aika siirtyä ulos. Pääsiäinen toi lämpimät kelit ja lumi hupenee pihamaalla vauhdilla. Pensaat kutsuvat jo leikkaajaa. Eipä taida olla vapaa-ajan vietto ongelmia lähiviikkoina.


Mukavaa 2. pääsiäispäivän iltaa Meidän Pihakeittiön lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti