torstai 31. heinäkuuta 2014

Rennosti keinutuoleissa

Alkukesästä ihailin yhdessä sisustuslehdessä olleita polyrottinkisia keinutuoleja, jotka olivat Lexingtonin mallistoa. No hintaakin tietysti piisasi yli 500 euroa kappale, joten unohdin keinutuolihaaveeni samoin tein. Kesälomalla oli kerrankin aikaa kierrellä myös paikallisia liikkeitä ja mitä ihmettä, tein kyllä sellaisen löydön, jota ei ole saanut katua. Ja nyt meillä siis on polyrottinkiset keinutuolit.


Nämä ihanuudet löytyi Carlsonilta ja siellä olisi ollut vaikka mitä muutakin kivaa. Nimittäin heillähän ei ole nettikauppaa eikä sivuilla kyllä muutenkaan oikein tuotteita esillä, joten kyllä paikallisen kaupan oven avaaminen kannattaa, eikä vain aina olla sen verkkokaupan armoilla. Ja hintakin oli niin halpa, että piti hieraista silmiä pari kertaa, vain 79 euroa/kpl. Näitä löytyi ruskeana ja harmaana ja muistaakseni valkoisenakin. Valitsin harmaan sävyn ja keinutuolin jalat ovat mustat.


 Lyhyen ihmisen on ehkä hankala istua näissä, mutta kun eteen laittaa pallin yms. niin ei voi muuta sanoa kuin, että ompas mukava rentoutumistuoli.


Entiset polyrottinkituolit pääsivät nyt terassille, mutta toisaalta tämä mahdollistaa nyt pihakeittiöömme enemmän istumapaikkoja, sillä tuoleja on kepeä liikutella ja istumapaikka saadaan vaivattomasti kuudelle.




Tässä vielä "kärpäsenä katossa", miltä näyttää tilanne, kun paikat ovat kuudelle.


Aurinkoista ja helteistä elokuun alkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti