keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jouluisia virityksiä olohuoneessa

Jotenkin tuo joulu tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta, mutta pakkohan sitä oli kaivella jo ihan pikkuisen noita jouluihanuuksia esille, kuten mustat joulutähdet ja Maileg joulutonttu Lars. Lyhdyt ja kynttilät tuovat tietty oman tunnelmansa. Ja tähän pimeään hetkeen kaipaa juuri valoa ja päiväsaikaan sitä oikein pursuaa olohuoneemme korkeista ikkunoista.



Voisi sanoa tätä monien mahdollisuuksien olohuoneeksi. Kokoa on 26,5 neliötä ja järjestys vaihtuu aina vähän ajan ja hetken mukaan. Näin talvella on mukavaa, että sohvaryhmä on lähellä takkaa. (ei näy nyt kuvassa...)


Kodin ehkä taistelluin paikka on tummanharmaa divaanituoli. Siinä on mukava rentoutua vaikka lukemalla tai on tullut jokunen leffakin katsottua ipadiltä. Olohuoneessamme ei muuten ole tv:tä lainkaan vaan tv-huone on ihan erikseen.


Harrastuksillekin löytyy oma nurkkaus... Taitaa vaan olla niin, että tätä kapistusta ennemminkin ihaillaan kuin soitellaan.  


Havuja pe..le. taisisi joskus eräs hiihtäjä sanoa. Meillä niitä havuja viljellään näin talvisin sisustuksessa mitä ihmeellisimmissä paikoissa... No eihän ne oikeita ole, vaikka kyllä hyvin aidoilta näyttävät.


Ja tässä vielä tuo olohuoneen pohjapiirustus. Siitä on siis käynti takapihalle, josta vain muutaman askeleen päässä on Pihakeittiömme Olotar ja toinen ovi on tv-huoneeseen.
Seuraavassa päivityksessä lisää kuvia  kodistamme ja sen jostakin tilasta...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti