Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maileg. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maileg. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Romuroosan keittiössä

Tänään esittelyvuorossa on keittiö. Välittömästi ruokailutilan yhteydessä on keittiö, joka on ruokailutilan kanssa yhteensä 20 neliötä. Koivuiset kaapit on maalautettu kirkkaan valkoisiksi jokunen vuosi sitten. Sama mustavalkoisuus toistuu tässä keittiössä, tällä kertaa astioissa ym. rihvelissä, joten pientä romuroosan vikaa havaittavissa tämän keittiön emännässä.

Astiapesukoneen päätylevynä on itse tuunattu lautaseinä. Näin joulua lähestyttäessä on Maileg tonttu ja hiiret löytäneet jo paikkansa penkin päältä.


Kettiön kaapistoihin on teetetty tarratekstit. Osa teksteistä jopa kuta kuinkin pitää paikkansa. Plates, juu löytyy lautasia... jne.


Keittiön ikkunasta voi ihailla komeaa kuusta, jossa oli tänä kesänä kesäasukkaita.


Kuva kesäasukkaista.


Keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen välissä on Kermansaven takkaleivinuuni. Keittiön puolella on leivinuuni, jossa kypsyy näppärästi vaikkapa karjalanpaisti tai uunipuuro.


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jouluisia virityksiä olohuoneessa

Jotenkin tuo joulu tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta, mutta pakkohan sitä oli kaivella jo ihan pikkuisen noita jouluihanuuksia esille, kuten mustat joulutähdet ja Maileg joulutonttu Lars. Lyhdyt ja kynttilät tuovat tietty oman tunnelmansa. Ja tähän pimeään hetkeen kaipaa juuri valoa ja päiväsaikaan sitä oikein pursuaa olohuoneemme korkeista ikkunoista.



Voisi sanoa tätä monien mahdollisuuksien olohuoneeksi. Kokoa on 26,5 neliötä ja järjestys vaihtuu aina vähän ajan ja hetken mukaan. Näin talvella on mukavaa, että sohvaryhmä on lähellä takkaa. (ei näy nyt kuvassa...)


Kodin ehkä taistelluin paikka on tummanharmaa divaanituoli. Siinä on mukava rentoutua vaikka lukemalla tai on tullut jokunen leffakin katsottua ipadiltä. Olohuoneessamme ei muuten ole tv:tä lainkaan vaan tv-huone on ihan erikseen.


Harrastuksillekin löytyy oma nurkkaus... Taitaa vaan olla niin, että tätä kapistusta ennemminkin ihaillaan kuin soitellaan.  


Havuja pe..le. taisisi joskus eräs hiihtäjä sanoa. Meillä niitä havuja viljellään näin talvisin sisustuksessa mitä ihmeellisimmissä paikoissa... No eihän ne oikeita ole, vaikka kyllä hyvin aidoilta näyttävät.


Ja tässä vielä tuo olohuoneen pohjapiirustus. Siitä on siis käynti takapihalle, josta vain muutaman askeleen päässä on Pihakeittiömme Olotar ja toinen ovi on tv-huoneeseen.
Seuraavassa päivityksessä lisää kuvia  kodistamme ja sen jostakin tilasta...


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Jouluisia aatoksia

Viime viikonlopun jälkeen on mielessäni pyörinyt monenmoista ideaa, joita sormet ovat syyhynneet pääsevänsä toteuttamaan. Perjantaina sitten pääsin tuumasta toimeen. Olohuoneessa tein pienoisia muutoksia ja sohvat pyörivät ympyrää, löytäen lopulta paikkansa. Samalla kavelin jo joulukoristeita esille ja viime jouluksi hankitut mustat joulutädet ripustin ikkunaan. Harmaan, valkoisen ja mustan sävyt ovat niin must ja minun makuun tällä hetkellä.


Säilytyksestä löytyivät  myös ikivihreät muoviset, mutta todella aidon oloiset pienet kuuset. 



Kynttiöitä täytyy olla myös vähän joka puolella. Talvessa ehkäpä juurikin parasta on kynttilöiden tuoma tunnelma, jota ei voi kesällä kokea.



Pöytälamppuja löytyy vähän joka kulmalta, ja niistä tulevalla epäsuoralla valolla saa olohuoneeseen luotua levollista tunnelmaa.


Jotain punaistakin pikkaisen löytyy. Minun ehdoton suosikki Mailegin nisse Lars on löytänyt tarkkailupaikkansa.

Leppoisaa isänpäivää ja Onnea kaikille isille!